Lokakuu

Lokakuu tarkoittaa usein loskaista, märkää ja synkkää aikaa. Tänä vuonna olemme kuitenkin saaneet nauttia uskomattoman kauniista ja paikoitellen jopa kesäisen lämpimistä päivistä. Pääasiassa ulkoilutkin olemme tehneet ilman kurahousuja, mikä on kyllä lokakuulle harvinaista herkkua!

 

Naavapesässä ollaan jatkettu luontoteemalla, syksyinen luonto ja vaihtuvat vuodenajat ovat nyt meillä erityisesti tarkkailussa. Luonnon ääniin ja väreihin ollaan tutustuttu paitsi ulkoilemalla, myös aamupiirissä monin eri keinoin. Olemme tehneet kehollamme sateen, tuulen ja ukkosen ääniä, tanssineet leijailevien lehtien tavoin ja tutkineet vettä ja pisaroiden muodostumista. Satokauden vihanneksiin on tutustuttu Kasvislaulun muodossa, sekä viettämällä yhteistä sadonkorjuujuhlaa.

Myös Usviksessa eletään touhukasta arkea. Orava-teeman ympärillä on askarreltu ja leikitty, sekä pohdittu sitä, millainen eläin orava onkaan. Retkeilty on ahkerasti, sekä yhteisessä sadonkorjuujuhlassa tutkittu ja maisteltu erilaisia vihanneksia. Ylipäätään ryhmässä vallitsee hyvä tekemisen meininki!

Sammalvuoressa on leivottu ihania sämpylöitä kotiin viemisiksi, sekä askarreltu luonnonmateriaaleista oman perheen kuva. Metsäretkillä on käyty säännöllisesti seikkailemassa, ja laitettu kunnon kilpailut pystyyn Fort Boyardin muodossa. Kannustushuudot raikuen suorittivat joukkueet haastavia tehtäviä, ja opettivat niitä myös meille muille peikkometsäläisille. Leo-hahmon kautta on jatkettu tutustumista ihmiseen, hengitykseen, luihin, sydämeen jne. Myös salissa jumppailua harrastetaan tietenkin ihan päivittäin.

Peikkometsän olympialaisia vietettiin viime viikolla. Vanhemmat saivat lasta hakiessa haastaa itsensä ja lapsensa monenlaisiin eri kisailuihin ennen kotiinlähtöä. Lapset olivat aivan innoissaan päästessään esittelemään vanhemmille päiväkodin pihaa kuvasuunnistuksen merkeissä, mutta varmasti ihan parasta oli yrittää voittaa oma iskä tai äiti taitoradalla. Kyllä siellä upeita suorituksia nähtiinkin!