Uutiset

Peikkometsä Kaunismetsä nyt avattu!

Kaunismetsä on suunniteltu alusta asti lapsen näkökulmasta: kodikas, muunneltava ja turvallinen ympäristö, jossa pienryhmät, leikki, liikunta ja luonto ovat aidosti läsnä jokaisessa päivässä. Peikkometsässä on aina lapselle tarjolla lämmin syli – ja Kaunismetsässä sille on upeat uudet puitteet.

Millainen uusi Peikkometsä sitten onkaan?

Tarjoilemme järvenpääläisille pienille peikoille kerrassaan loistavat tilat viettää päiviään! Arvostamme perinteisiä ja selkeitä kolmen kasvattajan lapsiryhmiä, jolloin ennakoitavuus, kasvattajien pysyvyys ja lapsille äärimmäisen tärkeä turvallisuuden tunne toteutuvat varhaiskasvatuksen arjessa. Tämän olemme varmistaneet suunnittelemalla jokaiselle ryhmälle omat tilat, joihin lapset kotiutuvat omien kasvattajiensa kanssa. Omissa tiloissaan ryhmät pääsevät leikkimään, liikkumaan, ruokailemaan ja lepäilemään. Isot, lattiaan asti ulottuvat ikkunat joka huoneessa tuovat valtavasti valoa ja varmistavat kaikkein pienimpienkin lasten mahdollisuuden nähdä ikkunasta ulos. Ryhmätiloissa on myös erillisiä pienempiä tiloja leikkien jakamista varten.

Päiväkodin keskelle on sijoitettu liikuntasali puolapuineen ja kiipeilyseinineen. Siellä lapset
voivat pienryhmänsä kanssa turvallisesti purkaa energiaansa sekä oppia uusia, motorisia
taitoja.

Jos olemme tyytyväisiä päiväkodin sisätiloihin, ulkotilat ovatkin sitten aivan oma lukunsa! Pihassa on säilytetty mahdollisimman paljon luonnonmukaista aluetta. Lisäksi pihalle mahtuu upea pelikenttä, hulppea kiipeilyteline ”Taikatunturi” rohkeimmille peikoille, pienempi kiipeilyteline pienemmille peikoille ja köysiesterata. Eikä tietenkään unohdeta perinteisiä keinuja ja hiekkalaatikoita! Ison terassin edessä kiertää asfaltoitu potkumopoilurata kaistamerkintöineen. Auringon paahteelta pääsee turvaan katetun terassin suojiin, ja tämän lisäksi olemme lisänneet aurinkopurjeita suojaamaan lapsia kuumuudelta.

Kaunismetsä kutsuu kaikki järvenpääläisiä perheitä vierailemaan ja tutustumaan näihin
ihaniin tiloihimme! Voit varata henkilökohtaisen tutustumiskäynnin suoraan päiväkodin
johtajalta Elina Eerolalta p.050 357 2548 tai elina.eerola@peikkometsa.fi.

Lue myös nämä!

.

Metsäpiha Peikkometsän päiväkodissa – luonnonläheinen kasvuympäristö lapsille

.

Metsäpiha Peikkometsän päiväkodissa – luonnonläheinen kasvuympäristö lapsille

.

Nastolan Peikkometsän metsäpäivät ilahduttavat lapsia ja kasvattajia

.

Nastolan Peikkometsän metsäpäivät ilahduttavat lapsia ja kasvattajia

.

Peikkometsän liikuntapäiväkoti saapuu Järvenpään Kaunismetsän alueelle elokuussa 2025!

.

Peikkometsän liikuntapäiväkoti saapuu Järvenpään Kaunismetsän alueelle elokuussa 2025!

.

METSÄPEDAGOGIIKKAA PEIKKOMETSÄSSÄ

.

METSÄPEDAGOGIIKKAA PEIKKOMETSÄSSÄ

.

OMA KEITTIÖ, WAU!

.

OMA KEITTIÖ, WAU!

.

PEIKKOMETSÄ AVAA KAKSI UUTTA LIIKUNTAPÄIVÄKOTIA ESPOOSEEN

.

PEIKKOMETSÄ AVAA KAKSI UUTTA LIIKUNTAPÄIVÄKOTIA ESPOOSEEN