Näin me liikumme

Peikkometsän päiväkodin leikkikenttä

Peikkometsässä pikkupeikkoja liikutellaan sisällä ja ulkona monella eri tavalla

Lasten liikuntasuositusten mukaan alle 8-vuotiaiden tulisi liikkua kolme tuntia päivässä. Osa tästä tuntimäärästä toteutuu varhaiskasvatuksessa ja osa jää kotiin perheiden ideoitavaksi. Peikkometsässä tavoitteena on täyttää suurin osa liikuntasuosituksesta jo varhaiskasvatuspäivän aikana.

Peikkometsän liikunta perustuu liikunnan vuosisuunnitelmaan, jonka pohjalle ryhmät suunnittelevat sekä ohjatun että omaehtoisen liikunnan. Vuosisuunnitelmassa käydään toimintakauden aikana läpi perusliikuntataidot lapsen ikään sopivalla tavalla. Liikettä löytyy lasten arjesta myös monessa muussakin kohtaa kuin ohjatuissa liikuntatuokioissa. Viikon liikuttajat, vauhtivartit, retket sekä erilaiset siirtymähetkiin sopivat liikkumismuodot ovat kaikissa Peikkometsän Liikuntapäiväkodeissa yhteisiä käytänteitä.

Meillä kasvattajat ovat mukana liikkumassa ja varmistamassa lasten turvallisuuden. Kannustamme kokeiluun kieltojen sijaan!

Kehonhallintaa

Joka kuukaudelle on suunniteltu erikseen kehonhallintaa ja motorisia taitoja tukevat ulko-ja sisäliikunnan osa-alueet. Eteisessä on tästä nähtävillä oleva liikunnan vuosikello. Liikuntavuoden aikana käymme läpi kaikki perusliikuntataidot aloittaen kävelystä ja juoksusta, aina erilaisiin taivutuksiin ja kurkotuksiin asti. Sisä- ja ulkoliikunta on suunniteltu tukemaan toisiaan. Liikunnassa käytämme hyväksemme paljon erilaisia liikuntavälineitä, ja tällä hetkellä lapsille paljon iloa tuottaakin uutuuttaan hohtavat puolapuut, voimistelurenkaat sekä katosta roikkuva trapetsikeinu.

Liikuntaan kuuluu oleellisena osana myös rentoutuminen ja sitä kautta saatava hyvän olon tunne. Rauhoitumme ennen päiväunia useimmiten satutuokioilla.

Peikkometsässä rohkaisemme lapsia kokeilemaan taitojaan valvotussa ympäristössä ja tämän takia vältämmekin turhia kieltoja. ”Älä kiipeä sinne, voit tippua!” on käännetty muotoon: ”Oletpa taitava, minä olen tässä apuna varmistamassa temppuasi.” Kannustamme lapsia liikkumaan niin sisällä kuin ulkonakin ja haluamme säilyttää lasten innon kokeilla erilaisia asioita – unohtamatta tietenkään turvallisuutta.